Arkku
Arkku on omistajansa sukuperintöä. Valitettavasti sitä oli kohdeltu hiukan huonosti vuosien varrella. Ihan alunperin arkku on ollut kuultomaalattu punaiseksi, eli on käytetty vernissaa ja väripigmenttiä. Arkku on sisältä koristelematon, maalattuja vuosilukuja tai vastaavia koristeita ei arkussa ollut. Jossain elämänsä vaiheessa arkku on maalattu siniseksi ja siinä yhteydessä alkuperäistä punaista on luultavasti pesty pois, koska ihan alkuperäistä väriä oli vain siellä täällä.Arkun jaloista 3 oli kokonaan poissa ja neljäskin hyvin huonossa kunnossa. Arkkuun piti sorvata siis uudet jalat. Asiakkaan kanssa sovittiin että uudet jalat ovat noin puolet entisten korkeudesta, vanha jalka kuitenkin valokuvattiin.
Arkku imuroitiin ja pestiin sisältä ja ulkopinnastaan kidesoodalla ja huuhdottiin huolella. Huonekalua pestessä tulee muistaa että kalustetta ei kastella läpikotaisin tai varsinkaan tuhota painepesurilla. Arkun rautahelat olivat melko paksussa ruosteessa, kaikki irtoava ruoste puhdistettiin mekaanisesti puolikovalla teräsharjalla ja kolmen nollan teräsvillalla. Asiakkaan kanssa sovittiin että kuivuessa syntyneisiin halkeamiin ei laiteta uutta puuta. Muutamien millien raot lautojen välissä häiritsevät ilmettä vahemmän kuin uutena loistavat täytepuut. Arkku haluttiin käsitellä muistuttamaan mahdollisimman paljon alkuperäistä. Puhdistuksen ja maalinpoiston jälkeen arkun pintaa ei hiottu ollenkaan. Vanhat lankut ovat todella kauniisti uurtuneet, eikä tätä patinaa haluttu tuhota turhalla hiomisella. Arkun sisäpuoli kyllästettiin vernissalla ja ulkopinta kuultomaalattiin vernissa- serotiini-tärpätti -ja pigmenttiseoksella. Pigmenttinä käytettiin Uulatuotteen Caput Mortumia. Värikäsittely tehtiin kahteen kertaan ja sen jälkeen pintaa kyllästettiin vielä kahteen keltaan vernissalla kunnes se ei enää imenyt öljyä. Myös ruosteesta puhdistetut rautahelat suojattiin vernissalla.
|