Koivupöytä
Pieni koivuinen sohvapöytä oli jossain kunnostusvimmassa maalattu valkoiseksi. Maali oli ikävästi hilseillyt eikä pöytä muutoinkaan houkuttanut olemuksellaan. Omistajien toive oli saada pöytä palautettua alkuperäiseen asuunsa. Pöytä oli onneksi maalattu vanhan lakkapinnan päälle. Sen ansiosta maalinpoisto sujui kohtuullisesti ja koivuvanerikanteen ei ollut päässyt imeytymään maalia. Jos sinulla on lakattu huonekalu ja haluaisit maalata sen, maalaa se silloin lakkapinnan päälle. Maalipinta ei ole yhtä kestävä kuin jos poistaisit vanhan lakan, mutta näin toimimalla annat seuraavalle sukupolvelle mahdollisuuden palauttaa huonekalun alkuperäiseen asuunsa. Eli ainoastaan karhenna olemassa olevaa lakkapintaa ja maalaa sitten haluamallasi sävyllä.
Tämän pöydän maali siis poistettiin ja sitä myötä myös vanha lakka. Sitä ei voinut säästää, mutta lakkaus oli säästänyt alla olevan puun.
Huolellisen hionnan jälkeen pintaa sävytettiin kevyesti koivunvärisellä petsillä ja sen päälle lakattiin siveltimellä puolihimmeä kalustelakka.
|