: :: PUUPIA :: :

Ovi

Tässä on pinnaltaan huonoon kuntoon päässyt wc:n ovi. Ovi on kuitenkin täysin suora ja puu maalin alla erittäin hyväkuntoista. Kun tilanne on tämä, kannatta ovi ehdottomasti ennemmin kunnostuttaa kuin lähteä tilaamaan uutta ovea.

Ovea oli maalattu useamman kerran, joten kaikki vanha maali poistettiin. Tämän jälkeen kaikki pinnat hiottiin huolella ja ovi pohjamaalattiin, jonka jälkeen pahimpia koloja paikkailtiin. Toisinaan ovelle kannattaa tehdä kevyt ylitasoitus mutta tälle ovelle sitä ei tehty. Niin ovessa kuin vanhassa huonekalussakin ikä saa näkyä, kaikkia kolhuja ei ole tarkoituksenmukaista peittää. Pohjamaalin jälkeen ovi maalattii kaikilta pinnoiltaan kolmeen kertaan Sateenkaarivärien lakkaöljymaalilla joka sopii erinomaisesti juuri ovien ja ikkunanpuitteiden maalaamiseen. Lakkaöljymaali muodostaa pellavaöljymaalia kiiltävämmän ja kovemman pinnan, ja esimerkiksi juuri wc:n ovessa se kestää hyvin pyyhkimistä kostealla. Toinen hyvä maali jota olen myös ovissa käyttänyt on Uulan ovi- ja ikkunamaali jota saa kätevästi sävytettyä Uulan perinnevärikartan mukaan. Sisäovissa voidaan myös käyttää pellavaöljymaalia tai jos kaivataan modernimpaa ilmettä ja valtavasti valmisvärisävyjä voidaan käyttää esimerkiksi Empire kalustemaalia.



Valitse kuva: